Katselin Pentuisen vuolasta kyynelvirtaa ja miten se koskeekaan äidin sydämeen. Lapsen isä oli aikonut myydä koiransa tai koiran, minkä hän on luvannut Pentuiselle ns. omaksi. Lapseni pienoiseni, kunpa voisin ottaa kyyneleesi ja itkeä ne puolestasi, mutta tiedänhän minä, että elämässä pitää olla myöskin niitä pettymyksiä, jotta oppii elämään. Mutta ei niitä takapakkeja tarvitseisi olla tähän aikaan illasta, sillä tähän aikaan kaikki sattuu lujempaa kuin päivällä.
Ei siinä auttanut lohdutukset, että onhan meillä tuo nappisilmä veljensä kanssa. Kurja isä. Meni yöunet, multa ja Pentuiselta.

Ps. Perjantaina Ropposen keula kohti Tamperetta, joten olen hukassa toas tovin. Suloista syksyn jatkoa!