tiistai 21. syyskuuta 2010

Tälle aamulle, kun istuin kuistilla katselemassa sumuista maisemaa, iski pitkästä aikaa ikävä. Ikävä ihmistä, joka halaisi aamulla, antaisi suukon ja toivottaisi hyvää päivää. Oli ikävä rakkautta. Kyllähän mä tiijän, että musta välitetään, tykätään, rakastetaankin, mutta ne joilla on se ihana, rakas mies, tietävät varmaan, mitä mä tällä ajatuksellani haen. Ja kaikella tällä on myös se toinenkin puoli. En mä vihaa tai inhoa olla kolmistaan Typyjen kanssa, päinvastoin. Joskus vaan iskee sellainen kaiken nielevä haikeus. Tuo haikeus on joskus aamullakin, kun olet nähnyt unta jostain vallan suloisesta. Ensimmäiset minuutit istuu vaan sängyn laidalla ja koettaa saada päänsä selville siitä autuullisen onnellisesta olosta, mikä on tullut unen näkemisestä.
Ihan kuin rakkaat karvaotukset olisivat vaistonneet mielialani, kumpikin tunkivat syliin, ihan lähelle. Kyllä mua rakastetaan. <3

3 kommenttia:

  1. Voi kuule.. vaikka on tuo mieskin niin silti minä haikailen ihan samaa. Mun mies kun tykkää vissiin enemmän autotallista ja kitarasta kuin minusta.. eikä osaa vissiin ainuttakaan hellää ja suloista sanaa.. Ajoittain vaan olis niin kivaa olla rakastettu ja hellitelty. Joten.. luottakaamme koiriin, ne tulee kainaloon meilläkin..

    VastaaPoista
  2. Nyt en tiiä mitä kirjoittaisin.Tuli niin haikea olo puolestasi.
    Ihanaa kuitenkin että sulla on typyt ja koirat ja ystäviä,vaikkei ne tietysti korvaa sitä jota kaipaa.

    Mukavaa viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  3. Jaana, no hätä. Tollasia fiiliksiä tulee onneksi kovin harvoin. Ja luojan lykky mulla on aivan ihania ihmisiä ympärilläni. :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinullekkin!!

    VastaaPoista